torstai 28. heinäkuuta 2016

Rekvisiitta-aseet

Olen vapaa-ajallani tehnyt kaksi steampunk-asetta ihan muuten vain. Näitä on tarkoitus käyttää erilaisissa coneissa ja kuvauksissa.

Tässä postauksessa tarkemmin isomman aseen teosta.

Ase on valmis vesipyssy, jossa oli kiva muoto. Se sai kuitenkin täysin uuden ulkonäön.



Liukas muovi kannattaa hioa pikaisesti hiekkapaperilla käsin, jotta maali tarttuu paremmin. Näin tehtyäni maalasin aseen kokonaisuudessaan mustaksi. Käytin kaikkeen maalaamiseen akryylimaaleja.



Säiliön otin ennen rungon maalaamista irti. Sitä sotkin vain osittain, sillä halusin kivan vihreän värin jäävän näkyviin. Se kun voisi olla esimerkiksi plasma-säiliö.

Vaikka vesipyssy oli muuten hieno ja sopivan kokoinen, oli sen kahva tehty lapsen käteen sopivaksi. Koska tein tämän miehelleni, oli kahva hänelle auttamattomasti liian pieni ja hän piteli asetta kahdella sormella. Rakentelin köyhäilyversion talouspaperirullaa, ilmastointiteippiä ja kinesioteippiä käyttäen. Kahvasta tuli silti tukeva ja toimiva.


 Tässä mukana myös aimmin tekemäni ase, jonka tein laserpyssystä. Se vilkuttaa edelleen valoja ja pitää ääntä vaikka olenkin sitä tuunannut maalilla, cernit-massalla ja hammasrattailla.

Seuraavaksi maalasin myös kahvan mustalla ja sitten koko pyssyn erilaisilla ruskeilla ja metallisävyillä. Halusin aseen näyttävän vanhalta ja kuluneelta, joten myös naarmuttelin eri maalikerroksia.


Kun olin tyytyväinen maaliin, mallailin valmiita, erilaisia hammasrattaita. Niitä olen ostanut valmiina Ebaysta. Kun sopivat rattaat olivat löytyneet, liimasin ne kiinni kontaktiliimalla. Tein aseen molemmista puolista mahdollisimman samanlaiset.



 Kun kaikki osat olivat kiinni, oli ase viimein valmis. Se toimisi edelleen vesipyssynä, mutta tulee silti käyttöön vain tyhjänä rekvisiittana.




Valmis ase.

- Mea








lauantai 30. tammikuuta 2016

Kauhu-proppeja

Syksyllä 2015 osallistuin Tampereen Ylippilasteatterin Halloween-pläjäykseen tekemällä sinne vähän proppeja. Panostukseni oli tosin melko pieni, mutta oli kuitenkin. Tapahtuma oli nimeltään TaYt goes HORROR!

Kauhukeittiöön valmistin teratooman lasipurkissa ja myrkkypullon.

Teratooma


Ensin tein teratooman. Tuon kasvaintyypin valitsin, koska ne ovat ällöttävämpiä kuin useimmat kasvaimet. Teratoomassa saattaa nimittäin kasvaa mm. hampaita ja hiuksia. 
Aluksi leikkasin vaahtomuovista (vanhaa patjaa) epämääräisen muotoisen möykyn. Tähän käytin ihan saksia. Purkki löytyi kirpputorilta.


Seuraavaksi valmistin cernit-massasta hampaita ja verisuonia. 


Massasta valmistetut osat uunitin, ja käsiteltyinä ne kovettuivat kestäväksi muoviksi.

Vaahtomuovimöykky sai päälleen useamman kerroksen mustaa ja punaista akryylimaalia.



Seuraavaksi kiinnitin massasta tehdyt osat möykkyyn käyttäen kuumaliimaa.


Valmiin möykyn upotin lasipurkkiin. Purkin veden värjäsin vesivärillä.


Lopuksi tulostin netistä sopivan etiketin, leikkasin sen irti, kirjoitin siihen ja liimasin kanteen kiinni.



Myrkkypullo 


Idea myrkkypulloon lähti puhtaasti siitä, että satuin töissä löytämään kivan mallisen lasipullon. Kotona sitten aloin vaihtamaan siitä etikettejä. Etiketit löysin ihan vain netistä ja tulostin ulos.




Kun etiketit olivat paikoillaan, lisäsin pulloon vettä ja värjäsin sen tekoverellä. Korkki kiinni ja a vot!



 Ruumissäkit

Teatterilla autoin toista jäsentä tekemään pari ruumista. Nämä tehtiin nopeasti ihan vain teippaamalla sopivia pahvilaatikonosia ja sanomalehteä yhteen ja käärimällä jätesäkkiin, sillä näitä käytettiin ainoastaan varjojen luomiseen eivätkä ne varsinaisesti näkyneet yleisölle.





Teratoomalle löytyi vielä jatkokäyttöäkin. Hain nyt TAMKiin (taas kerran) ja yksi ennakkotehtävistä oli valmistaa kuvaava veistos aiheesta "tomorrow's food". Minä päätin käyttää teratoomaa hyväkseni, ja tein siitä laboratoriokasvatettua, keinotekoista lihaa yksinkertaisesti vaihtamalla nesteen ja etiketit.




Näin'ikkään.

- Mea

















torstai 26. marraskuuta 2015

Muuta TTT:ltä

Desireén lisäksi tein TTT:llä muutamia pieniä juttuja milloin mihinkin. Näistä nyt tällainen pikainen kuvapläjäys, sillä niistä ei sinänsä ole hirveästi kerrottavaa.

Mustamaalasin lavasteiden taustoja








Aaltopeltiseinä Viimeinen Pasodoble-näytelmään



Seinä on valokatetta, jonka maalasin etupuolelta Otexilla, takaa mustalla ja lisäsin maalaamalla muutaman ruosteisen kohdan.




Ruostetta



Seinä näyttämöllä

Laiva, Kohtalon tango






Vanerinpalojen pohjamaalausta



Metalliputkien mustaamista


Trattoria Stefanon seinän pohjustaminen (Kohtalon tango)

Kaupunkisiluetin mustaaminen (Kohtalon tango)

Siluetti taustalla
 
Työhuoneen ja lavastamon taukotilan seinien maalaus
 

 


Tämmöistä tällä kertaa!
 
- Mea
 
 








torstai 10. syyskuuta 2015

Tampereen Työväen Teatteri: Desirée-musikaali

Olin keikkatöissä lavastemaalarina Tampereen Työväen Teatterissa 23.03.-30.06.2015. Oli todella mahtavaa! Pidin paikasta paljon, ja oli tavattoman hienoa päästä tekemään vähän oman alan töitä. Toki olin pakotettu tekemään myös siivousta siinä ohella pitääkseni toisen työpaikkani, ja väsymys saattoi näkyä.

Tuon reilun kolmen kuukauden aikana ehdin auttaa monen eri näytelmän lavasteiden maalaamisessa. Ehdottomasti eniten tein kuitenkin Desirée-musikaalin valtavia seinälavasteita, joten siksi teen niistä ihan erillisen postauksen.

TTT-teatterin Desirée-musikaali



Aloittaessani TTT:llä ensimmäinen työni oli maalata kuviotapettia eriväriseksi. Tapetti oli muuten hyvä, mutta sen taustaväri väärä. Lavastaja Hannu Lindholm oli sekoittanut haluamansa värisävyn jo valmiiksi, joten  otin vain siveltimen käteen ja aloin maalata. Kuuteen pitkään vuotaan meni pari päivää.

Kuvat avautuvat isommiksi niitä klikkaamalla.



Kun tapettivuodat oli maalattu, aloin pohjamaalata valmiita seinäelementtejä lavastamon vakityöntekijä Marskin kanssa. Tässä vaiheesssa aloin myös pikku hiljaa opetella saksinostimen käyttöä, sillä sitä tulisin tarvitsemaan runsaasti. Pohjamaalaus ihan tavallisesti valkoisella pohjamaalilla telaten. Muoviprässätyt yksityiskohdat olivat hieman hitaampia, sillä ne piti maalata pensselillä. Näitä seiniä ei onneksi tarvinnut tasoittaa, sillä niihin tuli saneerauslaastilla tehty rappaus päälle.


Pienemmät elementit näkyivät joka puolelta, joten ne pystyi jo pohjustamaan. Suurin osa seinistä oli kuitenkin näkyviltä vain etupuoleltaan, ja ne piti mustamaalata takaa ennen pohjustamista, sillä useimmiten musta, ohut maali valuu vanerien pienistä saumoista toiselle puolelle.

Mustamaalaus tapahtui sekoittamalla mm. lakkaa, mustaa pastaa, vettä ja joskus maalinjämiä ohueksi litkuksi, joka kaadettiin siivilöitynä pumppukanisteriin. Paine kanistereihin pumpattiin käsin ja sitten ruiskutettiin. Tämä oli erittäin sotkuista puuhaa, ja aika usein olin mustapilkullinen itsekin. Tapa oli kyllä nopea, vaikka tosiaan sotkuinen.

Mustamaalattuja taustoja

Jätimme sitten seinät odottamaan, ja menin Marskin kanssa päänäyttämölle maalaamaan näytelmään tulevaa lattiaa. Lattia oli oli jo sahattu ja asennettu paikoilleen, mutta meidän piti maalata se shakki-kuvioiseksi. Ensin suojasimme näyttämön muovilla, ja sitten maalasimme lattian etuosan valkoisella ja takaosan mustalla maalilla. Pohjustus kävi taas nopeasti telaamalla.



Marski oli tehnyt valmiiksi 50x250cm-vanerinpalan, jota käytimme apuna piirtäessämme ruudukkoa lattiaan. Jo pelkkä ruuduttaminen vei puoli päivää, ja sitten ruuduista piti teipata joka toinen. Teippauksien jälkeen alkoi mustien ruutujen maalaaminen. Näihin käytettiin vähän eri sävyjä, jotta lattiapintaan saatiin enemmän tekstuuria ja eloa. Tässä oli mukana myös päämaalari Heli, sillä työtä oli paljon ja sitä piti tehdä nopeasti.




Kun lattia oli maalattu ja kuivunut, siihen piti pistää vielä päälle hieman likaisen sävyinen lakka, sillä puhdas valkoinen  olisi saattanut kirkkaiden valojen alla jopa häikäistä ihmisiä. Lisäksi lattiasta saatiin vähän kuluneen ja käytetyn näköinen. Lattiaan taisi mennä 4 tai 5 työpäivää kaikkinensa.

Valmis lattia

Lattian jälkeen palasin seinien kimppuun. Pohjamaalaamiseen meni paljon aikaa, sillä seiniä oli monta ja ne olivat n. 10 m korkeita ja 5-8 m leveitä. Aluksi koin myös kammoa hilluessani korkeuksissa, mutta kun olin tehnyt korkealla maalaamista jonkin aikaa, aloin tottua ja näin ollen maalatakin nopeammin, kun en enää säikähtänyt jokaista pientäkin liikettä. Tällä välin Marski lisäsi tapettia pienempiin seiniin, sillä minä en osaa tapetoida. 


Kun osa seinistä oli pohjustettu, oli aika aloittaa rappaus. Sekoitin vettä, saneerauslaastia, liimaa ja valkoista pastaa. Tätä sitten läiskin seinien pintaan epätasaisesti, jotta saatiin taas pintaan eloa. Tämä vaihe vei monta viikkoa, sillä valtavia seiniä oli paljon. Osaa vielä rakennettiin kun minä rapasin ensimmäisiä, joten välillä taas palasin mustamaalaamaan ja pohjustamaan toisia ja joskus tein jotain ihan muutakin toisiin näytelmiin.


Lähikuvaa rappauksesta

 Minä rapaamassa

Tässä osviittaa koosta. Seinät ovat n. 3-kerroksisen talon korkuisia.

Näitä työstin tosiaan monta viikkoa. Ylläolevassa kuvassa olin juuri pohjustamassa valkoisella jälkikäteen lisättyjä puupaneeleja. Rappausta tuli seiniin kaikille suorille pinnoille.

Seinien lisäksi sain maalata yhdet isot portaat. Ne piti ensin tasoittaa kitillä ja sitten vasta pohjamaalata. Kiemuraiset kaiteet veivät aikaa, sillä ne piti maalata pensselillä joka puolelta kahteen kertaan. Muualle sai valkoisen pohjan telaamalla. Askelmille ja kannelle, eli pinnoille joilla kävellään, piti laittaa vielä kestävämpi, liotinpohjainen Otex-maali. Otex haisee todella kamalalta, joten sillä maalasin vasta ihan työpäivän loppupuolella tai varsinaisen työajan ulkopuolella, jotta ihmisten ei tarvitsisi työskennellä sen käryssä ainakaan kauaa.

 Portaat tasoitettuna

Minä maalaamassa kaiteita

Pohjamaalaus

Portaiden kyljet maalasin kolmeen kertaan valkoisella peruspohjalla, kaiteet kahdesti ja portaat kerran. Portaille tuli tosiaan vielä paksu kerros Otexia.

 Otexia pintaan!


Valmiit portaat.

Kun portaat ja kaikki seinät oli tehty, maalasin vielä parin pöydän kannen valkoiseksi. Monta viikkoa näihin menikin. Tässä postauksessa käsittelin kuitenkin vain Desiréetä, ja muista kerron vähän myöhemmin. Tietty näytelmään tehtiin monta muutakin upeaa lavastetta, mutta tässä kävin läpi vain niitä, joiden tekoon osallistuin itse.

Pöytä

Lopuksi vielä TTT:n Desirée-traileri! Sinä näkyvät sekä seinät, portaat että pöytäkin.

 - Mea