Anyway, koska aikani on tällä kertaa melko lyhyt, en tee mitään itsenäistä. Olenkin nyt tässä kahden viikon aikana lähinnä ollut yleisenä hanslankarina ja autellut siellä sun täällä. Jäljellä on vielä toiset kaksi viikkoa.
Aivan harjoitteluni aluksi pohjamaalasin pintakäsittelijän ja toisen harjoittelijan kanssa reilut 300 m2 taustakangasta mustasta valkoiseksi. Työ kesti kolmeltakin ihmiseltä pari päivää, ja käsien rakkotilanne oli sen mukainen työhanskoista huolimatta.
Teippaukset feat. taukohuoneen Me naiset-lehti
Pirusti kangasta. Ja tämä on vain yksi osio kolmesta. Ja koska valokuvasta ei tuota koko oikeastaan hahmota, niin tuo huoneen korkeus on about 10 m. Nih.
Valmis taustakangas näyttämöllä.
Valmis taustakangas näyttämöllä.
Olemme myös koonneet isoja pylväitä styroksista. Niilläkin on korkeutta jokin 8 m. Olemme liimanneet valmiita, lattian eristykseen tarkoitettuja styroksilevyjä jonoon uretaanin avulla, ja lopulta kasaan pylväiksi.
Näin.
Muita pikkuhommia oli mm. "ladonkulman" rakentaminen ja pintakäsittely, sekä linnunpöntön maalaaminen. Kaikkea pientä siis lähinnä. Erääseen näytelmään tuli kalaverkon leikkelyn lisäksi tehtyä ripustuskoukkuja.
- Mea