tiistai 24. syyskuuta 2013

Sirkus

Lastenkulttuurikeskus Rulla (Tampere) tilasi kiertävän sirkuksen itselleen, ja mehän sen tietysti rakensimme. Tämä isohko tilaus oli samassa erään luokkalaiseni opinnäytetyö.

Minä sain tehtäväkseni tehdä aasinhäntä-pelistä pelle-version. Päätimme, että magneetti on paljon turvallisempi lasten käsissä kuin terävät neulat, joten kävin tilaamassa hitsaus ja levytys-osastolta 800x600x2,5mm-kokoisen peltilevyn. Sen pinnoitin ruosteensuojamaalilla, joka tarttuu metalliin hyvin. Sen päälle taas pystyi maalaamaan muillakin maaleilla.

Itse pellen maalasin tavanomaisilla sisämaaleilla ja pastoilla sävyttäen. Päälle tuli kolme kerrosta natura-lakkaa. Pellelle hain kaksi valmista vaahtomuovinenää Punanaamiosta, ja pienen muokkauksen jälkeen kiinnitin niihin magneetit kuumaliimaa apuna käyttäen. Näin pellellä on suoraan varanenäkin mukana.

 
Wohoo
 
 
Toinen työni oli tehdä seitsemän maalausta sirkuseläimistä. Ne tulivat yhden sirkusvaunun kylkeen kurkistusluukkujen alle.
 


 
 
 




Leikkasin sopivan kokoiset ja muotoiset palat konepahvista. Sitten hahmottelin eläimet kevyesti lyijykynällä (etsittyäni  ja tulostettuani ensin hyvät mallikuvat) ja sitten maalasin ne tavallisilla, vesivärimäisillä peiteväreillä.

Olen hyvin tyytyväinen näihin, koska en yleensä ikinä piirrä tai maalaa eläimiä. Nämä siis ovat harvinaisen hyviä eläimiä minulta. :D

Valmiit kuvat suojasin kontaktimuovilla, koska ihmiset (varsinkin lapset) kuitenkin koskevat niihin sormillaan. Kontaktimuovi suojaa niiltä kaikelta mahdolliselta, mitä lapsista vain voi irti saada.



Lopuksi kuvat asennettiin sirkusvaunuun luukkujen alle. Eiköhän lapsilla ole ihan kivaa availla luukkuja, ja löytää niiden takaa erilaisia eläimiä. "Kato äiti! Kaahu ajaa pyölällä!"

- Mea


 




lauantai 7. syyskuuta 2013

Rahi

Puutyötunneilla (tjsp) piti tehdä rahi alusta alkaen itse. Kivvoo, saisi tehdä itselleen huonekalun! Päätin sitten tehdä rahista 45x45x45cm-kokoisen, koska halusin sen toimivan enemmänkin lisäistuimena kuin jalkarahina. Kuvia ei tekovaiheesta ole, mutta sahasin vanerista sopivat palat, ja ne kasattiin neliölaatikoksi ruuvien ja liiman avulla. Tässä vaiheessa keksin haluavani rahille jalat, joten ei kun jämäpuuta etsimään. Sopivaa löytyikin, ja siitä sitten tuli höylän, hiomakoneen ja pyöräsahan kautta rahille jalat. Tässä vaiheessa rahi nousi 5 cm korkeammaksi.

Kun jalat oli liimattu paikoilleen, sahasin vielä rahille kannen ja kiinnitin sen. Tämän jälkeen mittasin ja leikkasin vaahtomuovista sopivan palan istuimen pehmikkeeksi, muotoilin sen ja liimasin kontaktiliimalla kiinni. Sitten koko rahi peitettiin ohuehkoon vanuverhoon.

Työn seuraava vaihe oli laittaa aluskangas, joka oli ihan tavallista, valkoista aluskangasta. Se pingotettiin ja muotoiltiin oikeaan muotoon suoraan rahin päälle nuppineulojen avulla, nostettiin huppuna ylös, ommeltiin saumat ompelukoneella ja käännettiin huppu ympäri. Tämä huppu sitten ängettiin rahin päälle, ja hyvinhän se istui. Reunat vielä niittipyssyllä kiinni ja a vot.

Seuraava vaihe vähän venyi, koska mietin, käytänkö koulun tavallista mustaa verhoilukangasta, vai ostanko itse oman palani. Tässä vaiheessa petsasin rahin jalat, sillä siinä oli vasta aluskangas, joka jää peittoon. Rahanpuutteen takia päädyin sitten koulun kankaaseen, koska haluamani kangas olisi maksanu 35€/m!

Itse päällystysvaihe oli vähän hankalampi, sillä sain hupun ommeltua sopivaan kokoon vasta kolmannella yrityskerralla. Ompelu kuitenkin loppujen lopuksi onnistui, ja sitten vein kotiin vhän turhan korkean, mutta muuten hienon, rahini. :p

Olisi kannattanut tehdä matalampi, mutta silloin alkuvaiheessa en ollut ajatellut jalkoja ollenkaan, enkä sitä, miten paljon jalat ja istuinpehmike nostaisivat rahia korkeammalle. No, anyways, sain tästä kakkosen kuitenkin arvosanaksi.