sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tampereen Ylioppilasteatteri: Afrikan valloitus vol. 2

Ensi-ilta tuli ja meni! Upeasti kyllä meni kyllä esitys. Kaikki toimi kuten pitikin ja näytelmä näytti kaikin puolin hienolta.

Rykäisimme neljän hengen skenoporukalla näytelmän vähäisen lavastuksen ja sitäkin suuremman tarpeiston kasaan noin kolmessa viikossa. Ihmiset tulivat paikalle kun muilta menoiltaan pääsivät, osa yölläkin. Paljon oli tehtävää, mutta onneksi onnistuimme annetun ajan puitteissa. On oikeastaan ihan normi, että ensi-iltaa edeltävänä yönä osa porukasta oli vielä korjaamassa katsomoa ja viimeistelemässä tarpeiston muutamaa osaa.

Anyway, tässä vähän siitä, mitä tein aiemman postauksen lisäksi. Kuten aiemmin sanoin, tarpeistoa oli paljon. Pääasiassa vain auttelin monen osan tekemisessä, sillä työskentelimme niin eri aikoina, että ihmiset tekivät vähän kaikkea siltä osin kuin niitä pystyi jatkamaan.




Stanleyn kompassi


Stanley tarvitsi kompassin, joten minua pyydettiin tekemään se vanhasta hiusvahapurkista. Värimaailma edelleen sama harmaa, kompassin taulun tarvitsi vain olla maalattu eikä edes kovin tarkka.

Aluksi maalasin purkin harmaalla spray-tartuntapintamaalilla. Kun maali oli kuivunut, käytin pelkkää ykköspohjaa ja maalasin kannen taulun valkoiseksi.


Seuraavaksi  näpersin tauluun mustalla maalilla kompassintapaisen. Kovin hyvä siitä ei tullut mutta sai luvan kelvata. :p





Lopuksi kyllä spray-maalasin kompassiin lisää patinaa käyttäen kulta- ja hopea-sprayta ja lisäten niitä niinkin paljon, että kuivuttuaan maalipinta halkeili, mutta en näemmä muistanut ottaa niistä vaiheista edes kuvia. Höh.


Puulaatikoiden pintakäsittely

Jaana, joka oli myös näytelmän lavastaja, oli tehnyt kuusi puulaatikkoa näytelmää varten. Kolme laatikkoa oli täysin umpinaisia, toisessa kolmessa oli avattavat kannet. Puulaatikoiden materiaalin Jaana sai sahaamalla vanhoja kuormalavoja palasiksi. Pintakäsittelyn hän jätti minulle.

Aluksi sekoitin mustasta pastasta ja kolmospohjasta melko tummanharmaan pohjamaalin. Käytin sillä maalatessani paljon vettä, koska aitoa puuta käytettäessä puunsyyt kannatti jättää näkyviin eikä maalata laatikkoja liian peitetyiksi ja luonnottoman näköisiksi.Yritin saada laatikot näyttämään vanhoilta ja harmaantuneilta. Ensin maalasin avattavat laatikot.

Pohjamaalausta

Kun pohjamaali oli kuivunut, lisäsin laatikoihin tummalla maalilla, hapsottavaa pensseliä apuna käyttäen, tummempia kohti ja puunsyitä. Samoin tein myös pohjamaalia paljon vaaleammalla maalilla.


Maalatut ja maalamattomat laatikot vierekkäin

Keskeneräiset laatikot mukana harjoituksissa

Umpinaisista laatikoista maalasin hieman tummemmat kuin avattavista. Niidenkin pohjamaali koostui pastasta ja kolmospohjasta, ja maalausprosessi oli muutenkin sama.

Valmiita laatikoita kuivumassa

 Valmiit laatikot


Stanleyn kaukoputki, Edin torvi, muovihedelmät


Jaana oli ostanut Punanaamiosta Stanleylle muovisen lelukaukoputken. Se oli musta kullanvärisin "metalliosin" ja se piti maalata harmaaksi, kuten kaikki muukin. Aluksi ajattelimme, että mustat osat voi jättää sellaisiksi kuin ne ovat ja vain maalata kullanväriset osat hopeisiksi. Siksi teippasin mustat muoviosat piiloon ja spray-maalasin muut; ensin harmaalla tartuntapohjamaalilla, sitten hopea-spraylla.

Kaukoputki teipattuna

Samaan aikaan työstin kompassia ja muovihedelmiä. Hedelmät olivat sellaisia ihan tavallisia, melko aidonnäköisiä muovihedelmiä, jotka maalattiin myöskin kokonaan harmaiksi.
Kompassi ja hedelmät pohjamaalattuina, kaukoputki odottamassa vuoroaan

Sekä kaukoputki että hedelmät saivat hopea-sprayta pintaansa

Seuraavissa harjoituksissa kuitenkin huomasimme, että kaukoputken ulkonäkö erosi liikaa kaikesta muusta. Musta ja sileä pinta oli liian siisti verrattuna muuhun värimaailmaan ja esineiden tekstuuriin, joten kaukoputki päätettiin maalata kokonaan harmaaksi ja patinoida.

En kuitenkaan tajunnut enää viimeisellä viikolla oikein ottaa kuvia, joten ainoa nähtävä tuloksentapainen löytyy tästä kuvasta. Samassa on myös Edin torvi. Torvi oli alunperin kirkkaanpunainen, muovinen vuvuzela, joka sai ensin pintaansa harmaan tartuntapohjamaalin, sitten hopea-sprayn ja lopuksi vielä metallinhohtoa akryylimaalilla. Hedelmistäkään ei ole valmiista vaiheesta kuvaa, mutta eivät ne kyllä mitään sen erikoisempaa olekaan kuin harmaiksi maalattuja muovihedelmiä. :p



Kiväärien viimeistely


Puuseppä Oskari oli valmistanut puutavarasta ja huonekaluputkesta kaksi kiväärintapaista Frankille ja Edille. Jaana ja Teri olivat pohjamaalanneet kiväärien tunkit tummanharmaiksi, minä vain lisäsin tummalla ja vaaleanharmaalla samanlaisia kuvioita kuin puulatikkoihin.




 Jaana ja Teri vielä tekivät kivääreihin kantohihnat. Eipä näistä oikeastaan muuta kerrottavaa olekaan.

Kivääri mukana harjoituksissa. Kuva: Tero Kairento

Lisäksi autoin Teriä paperoimaan kanaverkosta tehtyjä koreja, mutta eipä niistäkään sen enempää kerrottavaa ole, koska en tosiaan tehnyt muuta kuin käyttänyt hieman paperimassaa. :D

Semmoista tällä kertaa. Tämä oli kyllä mukava projekti, johon minulla onneksi nyt oli aikaa. Seuraavasta projektista ei ole vielä tietoa, mutta ainakin sain taas vähän täytettä blogiini ja portfoliooni uuden, nimelläni varustetun käsiohjelman. Ainakin olen todistetusti edelleen aktiivinen, vaikka opiskelija en enää olekaan.

- Mea








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti